Nyt on harjoittelu puolivälissä. Välillä tulee miettineeksi, miten tämä voikin olla näin raskasta. Lapset on aika ihania, oikeasti. Tosi rauhallinen ja armoa antava luokka. Tosin ne ovat vielä ykkösiä, joten paljon ne antaa anteeksi. Yltin tunnit ovat menneet hyvin, ovat olleet innoissaan lintubongareina. Äikässä Urpo ja Turpo on ollu kova juttu.

Äikässä teetätin niillä kirjanmerkin. Halusin lähteä ongelman kautta liikenteeseen, joten käskin muksujen etsiä kappaleen esille, joka oli todella vaivalloista. Sitten käskin pistämään kirjan kiinni. "Höh, miksi, äää, täh, mitä?!" Pyysin etsimään saman kappaleen uudelleen. Sitten alettiin keskustelemaan, että millä keinoin se kävisi helpommin. Tosi hienosti oivalsivat, vaikka aluksi minua tapitti 16 silmäparia vaatien selitystä moiselle sekoilulle. Kirjamerkeistä tuli tosi hienot.

Olen huomannut, että käytän hirveästi ääntä. Yleensä puhun aika epäselvästi mumisemalla, mutta ootappa ku menen luokan eteen, ni sitten tulee tekstiä ja lujalla äänellä. Ei se mitään huutoa ole, mutta sillai napakasti. Se on kuitenkin ehkä tarpeetonta sitten omassa opettajan työssä. Liikuntatunnilla pilli soi ja ohjeet menivät hienosti perille. Ehkä mie haluan kuitenkin, että luokassa on tietty järjestys, vaikka esimerkiksi paritöissä en välitä, vaikka kuinka pulputtaisivat. Toista pitää kuunnella.

Välillä loppuu usko - ihan totaalisesti. Mielessä pyörii, että en ikinä halua opettajaksi. Sitten mietin, että miksi. Enkä keksi siihen mitään vastausta kuitenkaan. Olen aika lähellä burnouttia, sillä päiväni on seuraavanlainen:

Herään seittämältä. Kahdeksalta olen jo koululla tunteja seuraamassa, pitämässä tai tuntisuunnitelmia väkertämässä. Kokoajan muka kauhea kiire. Syömään ei ehdi. Lapset pihalle, lapset sisään. Palautekeskusteluita, haukkuja, kehuja. Jatkuvia perusteluita omille ratkaisuille. "Miksi teit näin?" Älä toista oppilaiden vastauksia. Toteutuivatko tavoitteet? Mitä meinasit huomenna tunnilla tehdä? Missä tuntisuunnitelma? Mikä se tällainen tavoite on? Et ehdi ikinä tehdä näitä asioita yhdellä oppitunnilla. Miten teillä muilla menee? Eikö kahviin ole maitoa? Nyt minun on pakko mennä... Pakko mennä töihin. Anteeksi taas, laitellaan sähköpostia. Teen kyllä kaikki jutut. Missä minun ryhmäläiset on??

Sitten menen töihin. Suoraan koululta kauppakeskukseen ja olen siellä pitkälle iltaan. Menen kotiin, tärisen, en saa nukuttua ja asiat pyörii. Pitäis pakata tavaroita, mitäköhän veljelle kuuluu, miksiköhän kaikki on näin eikä näin, silläki olis ongelmia enkä voi tehdä  mitään. En ehdi nähdä kavereita. Olen taas ihan helvetin huono ystävä, avovaimo, sisko ja tyttö. Ehkä räjähdän.

Mutta asiaan taas. Huomenna käydään tekemässä luonnossa havaintoja talventörröttäjistä ja havupuista. Didaktikkoki tulee kattomaan. Aika koville meidät ekan vuoden opeopiskelijat pistetään. Moni menee varmasti ihan rikki. Talvipäivillä nollataan sitten kaikki tämä tuska. Nyt pakkaamaan kamoja ja tekemään tuntisuunnitelmaa. Kyllä tästä vielä selvitään!