Tämän blogin ensimmäinen kirjoitus tulee nähtäväksi nyt!
Viiden kuukauden ahkeran opiskelun jälkeen pääsemme soveltamaan oppimiamme asioita käytäntöön. Ja voi luoja että jännittää. Käytiin tutustumassa luokkaan. Ihana opettaja ja ihanan olosia muksuja - vaikka olivatkin ihan älyttömän pieniä. Niinhän ne ykköset kaiketi on, mutta yllätyksenä se tuli. Ympäristö ja luonnontieto on vastuuaineenani: eläimien ja kasvien talvehtiminen. Hyvä kun itsekään tiedän mitään, mutta onhan tässä aikaa vielä perehtyä.
Toisinaan karmii ajatuskin siitä, että itsellä pitää olla niin paljon tietoa, että pystyy sitä jakamaan muille. Kaikki se vastuu niiden lapsien oppimisesta ja kasvatuksesta. Jos jokin menee pieleen, sen oppilas muistaa. Ne traumat, mitä voi jäädä. Välillä pelottaa, mihin soppaan sitä on itsensä taas järjestänyt.
Opiskelu on ollut ihan älyttömän mukavaa. Välillä on kyllä naurattanut, kun löytää itsensä tekemästä voimistelutunneilla kieppiä tai kun luistimet jalassa heittelee piruetteja. Yliopistossa Kasvien keräily ja tuikkukuppien muotoilu eivät olleet aivan sitä mitä opiskelulta odotin. Pirun kivaa on ollut, sen voin kertoa.
Välillä tulee tosissaan sellainen olo, että en halua opettajaksi. Syksyllä olin siitä ihan varma. Ehkä se on jotain ailahtelevaisuutta, vastuun pelkoa, epävarmuutta itsestään ja tulevaisuudestaan? Nyt minusta tuntuu, että paljon asioita haluaisin tehdä: reissata, nähdä, kokea ja katua. Minun on pakko tehdä nuo asiat ennen kuin olen valmis.
Ennen kuin osaan opettaa, ennen kuin ymmärrän.
Harjoittelun aikana varmasti tulee paljon tuntemuksia ja vihastuksia, joita puran tänne. Ottakaa minut oikein.
Viiden kuukauden ahkeran opiskelun jälkeen pääsemme soveltamaan oppimiamme asioita käytäntöön. Ja voi luoja että jännittää. Käytiin tutustumassa luokkaan. Ihana opettaja ja ihanan olosia muksuja - vaikka olivatkin ihan älyttömän pieniä. Niinhän ne ykköset kaiketi on, mutta yllätyksenä se tuli. Ympäristö ja luonnontieto on vastuuaineenani: eläimien ja kasvien talvehtiminen. Hyvä kun itsekään tiedän mitään, mutta onhan tässä aikaa vielä perehtyä.
Toisinaan karmii ajatuskin siitä, että itsellä pitää olla niin paljon tietoa, että pystyy sitä jakamaan muille. Kaikki se vastuu niiden lapsien oppimisesta ja kasvatuksesta. Jos jokin menee pieleen, sen oppilas muistaa. Ne traumat, mitä voi jäädä. Välillä pelottaa, mihin soppaan sitä on itsensä taas järjestänyt.
Opiskelu on ollut ihan älyttömän mukavaa. Välillä on kyllä naurattanut, kun löytää itsensä tekemästä voimistelutunneilla kieppiä tai kun luistimet jalassa heittelee piruetteja. Yliopistossa Kasvien keräily ja tuikkukuppien muotoilu eivät olleet aivan sitä mitä opiskelulta odotin. Pirun kivaa on ollut, sen voin kertoa.
Välillä tulee tosissaan sellainen olo, että en halua opettajaksi. Syksyllä olin siitä ihan varma. Ehkä se on jotain ailahtelevaisuutta, vastuun pelkoa, epävarmuutta itsestään ja tulevaisuudestaan? Nyt minusta tuntuu, että paljon asioita haluaisin tehdä: reissata, nähdä, kokea ja katua. Minun on pakko tehdä nuo asiat ennen kuin olen valmis.
Ennen kuin osaan opettaa, ennen kuin ymmärrän.
Harjoittelun aikana varmasti tulee paljon tuntemuksia ja vihastuksia, joita puran tänne. Ottakaa minut oikein.
Kommentit